31. tammikuuta 2013

Our Wedding 11 - Hääillallinen & lopullinen menu


Aloitimme ruokailun melkein heti maljapuheen jälkeen kun buffahuoneen ja salin erottavat verhot avattiin. Mikä ihana näky! No siis ehkä ensiksi se kaikki ruoka, mutta vitsi miten kaikki kynttilät ja valot ja kukat yhdessä tekivät just sellaisen "aah, täydellistä" fiiliksen

Häämenu!

Haluttiin menusta monipuolinen, mutta kuitenkin sellainen jossa syötävää löytyy kasvissyöjillekin ilman omaa merkattua "kasvissyöjät" sapuskaa. Meillä oli aika vehreä menu, mutta sieltä löytyi myös kalaa, äyriäisiä, lihaa, kanaa ja kalkkunaa. Allergikot oli myös otettu huomioon, sillä kaikki ruoka oli laktoositonta kastikkeita myöten. Lapsille ei ollut erillistä ruokaa, mutta menu olikin mietitty niin, että sieltä löytyisi myös yli yhdeksän vuotiaille lapsivieraillemme "kelpaavaa" ruokaa.

Hääjuhlan tunnelma ja itse menu tuntui olevan juuri oikeanlainen sillä vieraat kävi juttelemassa ja kehumassa ruokaa meidän pöydässä niin, ettei me itse päästy käsiksi haarukkaan ja veitseen kovin pitkiksi ajoiksi kerrallaan :P

Mulla on ollut täällä blogissa varmaan vajaa tusina versiota menun sisällöstä, mutta tässä nyt vihdoin se lopullinen versio.

Menussa lukee "yöpalaa talon tapaan" ihan vain sen takia koska iltapala oli keskiyöllä ja 
menun painohetkellä me ei oltu vielä lyöty lukkoon mitä yöllä tarjotaan, hehe.

Kuvassa ihanat lohicharlottarullat

Ruokajuomat

Viinit tarjoiltiin pöytiin ja tarjoilijat pitivät huolta, että lasit täyttyivät. Tämä yhdessä taustamusiikin kanssa (musat alhaalla) toi sellaisen kivan ravintolamaisen fiiliksen. Tunnelma oli rento ja pöydistä kantautui nauru ja puheensorina. Enempää ei kai voi edes toivoa

Viinit lukevatkin menussa ja mutta niiden lisäksi oli tarjolla lapsille ja aikuisille maitoa, mehua, vettä, vichyä, kotikaljaa, Coca Colaa, Fantaa ja Laitilan Hilarius Hiiri vadelmalimua. Hilariukset löysivät nopeasti oman koderyhmänsä ;) Siideriä ja kaljaa sai tarjoilijoilta pyydettäessä. Meidän tarjoilija piti meistä ainakin tosi hyvää huolta.


Jäikö ruokaa?

Ruokaa ei jäänyt rippeitä lukuunottamatta juuri yhtään vaikka sitä oli normaalia enemmän! Oletan siis menekin puolestakin sen olleen muidenkin mielestä hyvää ^_^ Eniten yllätti minulle suht tuntemattomat savojinkääryleet joita moni kävi erikseen ylistämässä meidän pöydässä ja varsinkin miesvieraiden keskuudessa se oli hitti - siis jopa niidenkin jotka eivät normaalisti kasvisruokia suuhunsa laita! :D 

Hääkakkukahveista ja iltapalasta lisää omissa postauksissaan!



MUSIIKKI
Taustamusiikin elokuvateemaa onnitteluista & maljan nostosta jatkaen hääillallisen aikana soi vanhan Hollywoodin henkeen sopivia kappaleita sekä muutamia muita sekaan sopivia. 











2 kommenttia:

  1. Sun blogisi on jelpannut minua jo lukemattomia kertoja hääjärjestelyissämme. Aloin viime viikolla kasaamaan soittolistaa, joka voisivat soida kättelyn ja ruokailun aikana taustalla ja tästä postauksesta löytyi vino pino lisää biisejä listallemme :) Tykästyin myös kovasti teidän menuunne, etenkin tuohon ideaan, että viinit on merkattu tuolla tavalla sivuun. Thanks again!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ja miten hyvä ajoitus sattuikaan sitten tälle postaukselle! :D

      Kiitos, kaikki kunnia menun ulkoasusta kuuluu Hey Lookin typyile <3 Mä vaan lähetin tylsän sähköpostin heille jossa oli menuun tarvittavat tekstit ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...