24. tammikuuta 2012

Groomzillailua - puku ostettu!

 Pukuinspiraatio miehen hääasulle / kuva:?

Miehen kanssa on väännetty puvusta pitkään. Mr.N oli tehnyt selväksi, ettei pidä ollenkaan mistään puvuista ja frakkia hän aivan inhoaa. Kun me laadimme aikoja sitten budjettia oli puku tarkoitus vuokrata ja siihen laitettu summa sen mukainen. Sain kuitenkin puhuttua miehen ympäri puvun ostamiseen koska kyllä nyt miehellä yksi tumma puku ainakin pitää olla vaikkei sellaista sitten käyttäisikään kuin juhlissa - tumman puvun mies siis halusi mieluiten muutenkin hääpäivänä päällensä. Pukukengät sentään on, mutta kaikki muu...

Anoppi sai sitten huijattua miehen pukuostoksille jolloin he saivatkin kartoitettua miehen pukumakua. Ja tadaa! Yksi Hugo Bossin puku löytyi jonka mies olisi kuulemma ostanut vaikka saman tien, mutta eihän hän nyt pukuun raaskinut sellaista summaa laittaa kun ei käytä sitä edes kovin usein.

Tässä välissä esitin kaikentyyppisiä argumentteja puvun puolesta joka ehkä maksoi enemmän kun mitä hän oli ajatellut, mutta jossa tunsi puvun olevan hänen oloisensa ja jossa hän viihtyi. Niin, että eikö olisikin mukavampi vetää sellainen puku päälle juhlien tullessa kuin sellainen pakkopulla jossa ei tunne olevansa itsensä ja jonka takia tekisi mieli kieltäytyä koko juhlista?

Asiaa sulateltua lähdettiin spontaanisti uudelle puvun sovitus kierrokselle. Ihan ensiksi kävimme Halosella jossa mies sovitti Turon Red Label pukuja. Yksi potentiaalinen puku löytyi, jossa ei kuitenkaan ollut enää oikean kokoisia housuja jäljellä ja toisessa "olisko tämä nyt se?" puvussa jäi vähän mietityttämään väljyys vyötäröllä vaikkei takki ollut myyjän mielestä yhtään suuri. Miehen kommentti oli "tää on ihan ok, otetaan tämä" sai mut kuitenkin vielä maanittelemaan hänet Stockmannille jossa se Anopin kanssa löydetty Bossin puku oli.

Stockalla mies valkkasi myyjän kanssa Bossin, Hilfigerin ja Tiger of Swedenin pukuja. Bossin puku ei ollutkaan enää niin kiva joten taisto käytiin Hilfigerin ja Tiger of Swedenin pukujen välillä. Tässä vaiheessa morsian aikoi pelastaa miehen pukusovittelulta ja ilmoitti, että olisi kiva päästä pian syömään vain saadakseen kommentin "mikä kiire sulla nyt on täältä pois...?" ai siis mitä?! :P Mr.N alkoikin jo selvästi lämmetä pukusovittelulle ja jäi pohtimaan myyjän kanssa mafia tyyliin "mahtuiskohan povariin magnum?" :P Tässä vaiheessa lähdin tsekkaamaan liivivalikoimaa...

 Tiger päällä vielä ilman pukupaitaa ja liiviä. / kuva: Kitty

...ja bongasin sieltä liivin jonka arvasin heti miehen suosikiksi! Hetken ajan bridezilla nosti päätään ja mietin jo, että piilotanko liivin koska yleisilmeestä tulisi todella musta jos Mr.N sen valitsisi ;P  Kävin kurkkaamassa sovituskopeilla "...kuusmillinen mahtuu, mutta magnumin saa ehkä unohtaa." oli myyjä pohtimassa näinkin tärkeää asiaa miehen kanssa. :P Ainakin miehellä oli valkoinen pukupaita jo päällään, joten kiikutin mustan liivin ihan kilttinä morsiamena näytille ja myyjä tuli perässä sellaisen ihanan hopeisen liivi+plastron yhdistelmän kanssa. Mies sovitti molempia ja olihan se hopea juhlavampi, mutta myönnettäköön, että musta liivi miehen itsensä näköinen. Arvaatteko jo siis kumpi liivi lähti mukaan? ;)

"Matexin juhlavan liivin etuosassa on musta himmeästi hohtava kangas, jossa on kuosiinkudottu raidoitus. Takakappale on sileää yksiväristä mustaa kangasta. Edessä on pienet taskut ja takana soljella varustettu tamppi. Materiaali polyesteriä, kemiallinen pesu." Lähde: stockmann.com


Eli musta liivi lähti mukaan ja sen kaveriksi tuleekin sitten violetti solmio. Solmion ostimme jo myös lähinnä varuilta jos emme muutakaan löydä (solmio oli tarjouksessa vain 6€ ) ja siitä mulla ei valitettavasti ole teille kuvaa kun kamerasta loppui juuri akku.

Myös puku alkoi olla selvillä Tigerin eduksi joka oli lopulta miehen, myyjän ja minun lemppari. Ja mikä parasta puku oli kuin tehty mehelle eikä mitään muutoksia tarvitse tehdä :D

Tigerin Nedvin puku liivin ja paidan kanssa (jostain syystä kuvassa ei näy liivin "hohtavat" pystyraidat) / kuva: Kitty

Päivän Saldo


Puku Tiger of Sweden / Nedvin Suit 549€
Paita Olymp /body fit 59,90€
Liivi Matex / Raidallinen juhlaliivi 89,90


1,5 tuntia taisi vierähtää siinä Stockalla, mutta sen arvoista se oli kun mies totesi, että voisi pitää puvun takkia farkkujen kanssa ihan arkenakin...ja vaikka jotain vähemmän juhlavaa liiviäkin. Ilmeeni oli jotakin tällaista:

kuva: ufcundisputed.com

10 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, juuri tällaista meilläkin hakusessa!! Miehen vanha puku on aivan kamala joten uuden ostaminen on ollut mielessä. Vielä kun päästäisiin sinne kauppaan asti!

    VastaaPoista
  2. Beibe, MITÄ ainetta sä käytit, et sait sen hoitamaan homman? Mä oon kokeillu kaikki kiristys-uhkailu-lahjonta-olut-viini-viski-sipsi-pitsa-kebab -vaihtoehdot mut EIH! "katellaan sitte" o se vastaus meillä.... GGRRRRR!!! Nojoo, onhan sitä aikaa, mut EI YHTÄÄN LIIKAA!!!!

    Upee pukuvalinta! :)

    VastaaPoista
  3. Katohan! Tosi tyylikäs! :) Omalle sulholle tulee joko bonjour tai saketti, koska tumma puku häneltä löytyy ja pukeutuukin siihen aina juhliin, joten omiin häihin haluaa jotain erikoisempaa. Kun vielä tosiaan sinne kauppoihin ehdittäisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olisin myös pitänyt bonjour-puvusta tai saketista, mutta koska miehelläni ei tosiaan ollut sitä ainuttakaan mustaa pukua niin tämä tilaisuus oli käytettävä hyväksi ;D Kiva, että teillä mies saa ihan kunnon juhlapuvun päälleen :)

      Poista
  4. Mäki haluun tietää mitä ainetta sä käytit! Meilläkin vastauksena tulee, "No kerkiihän tässä vielä.."

    Ja tosi hieno puku. *tsemppipeukku*
    :)

    VastaaPoista
  5. Anskuliini, Aurinkoprinsessa, Varpunen ja picata: Hahah, no hyvä, etten mä tosiaan ollut ainoa vastahakoisen sulhasen omaava :D Mutta kuulkaa Ladies ratkaisuhan on siis shop in shop tyylinen paikka eli esim. Stockka missä on sisällä kahvila sekä hampparipaikka! :D Vaimojen täytyy olla ovelia, mutta jotta siihen pisteeseen päästään niin morsianten vielä ovelampia! :D

    Kiitos pukukehuista! Olen onnellinen, että meillä on nyt se puku, mutta myös siitä, että mies näyttää siinä puvussa hyvältä (ettei vaan ostanut jotain ihan random pukua "menenpä tässä sitten naimisiin" tyylillä) ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli siis tähän tyyliin: "Hei rakas, mentäskö vaikka Heselle? Mä tiän yhen hyvän!" :D Ja sitte nutusta kii ja Stockalle?

      Bwahahahhaaa! :D

      Poista
    2. Hahha, just näin :P Sanot, et kyl niissä Heseissäki on kato eroja :P

      Poista
  6. Oi,että on komiana Mr.N *_* Tosi upea!
    Totaalireps tolle omg,jutulle xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että solmio ja viehe (ja ne kengät jalkaan) kruunais vielä kokonaisuuden, mutta täytyy siis saada oikeat rehut rintapieleen jottei ne pilaa kokonaisuutta :D

      Haha, olin kyllä tolleen naama aika muikeena ällistyksestä :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...